Elämän tarkoituksen löytäminen

Joskus mieleen voi nousta ajatus: ”Onko minun elämälläni mitään tarkoitusta?” Tällainen kysymys nousee mieleen varsinkin silloin, jos henkilö kokee tyhjyyttä tai yksinäisyyttä. Toisaalta se voi olla hyvin terveellinen kysymys, koska jokaisen ihmisen tulisi löytää oma arvonsa ja tarkoituksensa.
Uskoakseni elämän tarkoitus löytyy oikeasti vain suhteessa Jumalaan. Jumala on luonut ihmisen ja siinä Hän on luonut ihmisen yhteyteensä. Sanoihan Hän luotuaan Aadamin: ”Ihmisen ei ole hyvä olla yksinänsä.” Vain Jumala-suhteessa, Jeesuksen kautta ihminen löytää oman arvonsa ja tarkoituksensa. Kun Jumala saa olla, se kuka Hän on minulle, silloin minä voin olla se, joksi Jumala on minut luonut. Esimerkkinä voisimme käyttää Paavalia, pakanoiden apostolia. Hän löysi Jumalan ilmestyksen kautta, kun Jeesus ilmestyi hänelle tiellä Damaskokseen, hän oppi tuntemaan Jumalan Jeesuksessa. Siten myös hän löysi sen kuka hän itse on. Sitten hän löysi elämänsä tarkoituksen, pakanoiden apostolina. Sen sijaan että hän taisteli Herraa vastaan, hän löysi elämänsä tarkoituksen ja olikin nyt Jumalan työtoveri, Hänen valtakunnassaan. Hän sanoi: ”Jumalan armosta minä olen, se joka minä olen.” Se on minuus Jumalan armon kautta.
Kun Jumala sanoo Jeesuksessa: ”Minä olen Maailman valo.”(Joh 8:12) Silloin minusta voi myös tulla maailmalle valo. (Mt 5:14) Olen löytänyt sen mitä olin etsinyt! Eikö siinä ole elämälle kyllin tarkoitusta, kun voin ajatella olevani valo, jonka kautta ihmiset voisivat nähdä pelastuksen Jeesuksessa. (Lk 8:16) Jeesus on sytyttänyt meihin, hänen lamppuihinsa valonsa, ja saamme loistaa ja viitoittaa ihmisille tietä Jumalan luo. Mikä mahtava elämän tarkoitus!
Jeesus sanoo myös: ”Minä olen ovi.” Ovi Raamatussa vertauskuvallisesti puhuu mahdollisuudesta, ja tässä tapauksessa Jumalan tarjoamasta mahdollisuudesta. Meistä tulee Jeesuksen kanssa myös ovia. Olemme kuin kävelevä ovi, joka ilmestyy toisen ihmisen eteen ja tarjoaa Jumalan mahdollisuutta Jeesuksessa pelastua, pelastua ensin iankaikkisesti ja myös paikallisesti maailman tuottamasta turmeluksesta. Monesti ihmisen oma tahdonvoima ei riitä pelastamaan häntä esimerkiksi alkoholista tai huumeista, mutta kuten Paavali sanoo: ”Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa. Niin mekin samoin sanoa: ”Minä voin tehdä kaikki, mitä varten Jumala on minut luonut Jeesuksessa.” Elämän tarkoitus ei löydy siitä kuka olen luonnollisesti vaan elämäni tarkoitus on jotakin suurempaa, kuin mitä itse itsessäni olen. Olemme saviastioita, jotka sisältää suuren arteen ja luotu jaloa käyttöä varten.
Suhde Jumalaan tuo meille esille elämämme tosi tarkoituksen ja se on motivatiomme elää ja mennä eteenpäin täyttäen elämämme suurenmoisen tarkoituksen. Siispä löydetään se kuka Jumala meille on Jeesuksessa. Jeesus sanoo: ”Minä olen …….” Siispä minäkin voin sanoa: ”Minä olen Jeesuksen kanssa merkityksellinen.” Jumala on sen tehnyt ja minä saan sen löytää! Katso Raamatustasi mitä kaikkea Jeesus sanoo olevansa ja ajattele mikä on sinun tarkoituksesi siinä.
Siunattua päivää. Juha Haatanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: